iloinen tanssityttö Olga 15 v. (oik.)
enkelikoirani Oliver 30.5.1997-10.12.2006 (vas.) ja Pikku-Mimosa 4.1.1990-18.3.2007 (edessä)

Olga ja hänen enkelipoikansa Oliver

Kuvat Studio Marita Kienanen

Katseeni kertokoon...

Terve!

Voi elämän kevät tuota dopingin voimaa. Pari iltaa jo kuvittelin, että Mitättömyyskin on lopulta oppinut tavoille kun käyttäytyi hillitysti. Ei sentään. Kyse oli vain leukojen jumituskivusta ja siihen lääkäri määräsi dopingia. Se alkoi kolme tuntia ensimmäisen annoksen jälkeen. Se vimmattu kaahailu. Portin ali naapuripihaan, sieltä sitten moikkaamaan toista naapuria... ja eräs juoksee kimittäen perässä - eli toimii juuri niiden kaikkien koulutustutkinnossaan oppimiensa metodien vastaisesti. Noh, lopulta sitten juoksivat kilvan takaisin kotipihaan. Ja eräs hymyili kuin hangonkeksi: Säde, sinä alat tervehtyä! <- äskeisen juoksukilpailun jännitystä lieventääkseni, kerrottakoon, ettei reitti sentään kadulle koukkaa. Ihan täällä meidän yhtiön alueella vain. Kaksi läheisintä naapuria ovat Mitättömyyden bestiksiä ja heidän luonaan hän tykkää piipahdella, ellei sitten kerro tärkeimpiä juorujaan aidan raosta. Ja yleensä joutuu kertomaan sillä piha-porttimme on normaalisti tilkitty niin, ettei kukkakeppikään mahdu sujahtamaan sen ali.

Tuona ensimmäisenä douppaus-iltana Mitättömyys myös keksi leikkikalukseen pyyhkeen. Leuat kun avautuivat juuri sen pyyhkeen paksuuden verran. Ja sitten taas mentiin, pyyhe perässä hulmuten. Huomioiden pyyhkeen saaman kyydin, leuoissa näytti olevan voima tallella vaikka muuten eivät sanottavasti toimineetkaan.

Erityisesti aamuisin Mitättömyys on tarkistanut, joko leuat avautuvat ja jos, niin miten paljon. Eilen oli jo hyvä tilanne. Vikulelut alkoivat metelöidä ja mullat lensivät kukkapenkistä, kun puruluut hautautuivat pahan päivän varalle. Tänä aamuna suu ammotti jo sepposen selällään. Sen kunniaksi otimme haukotusmaratonin. Minä ilman dopingia.

Luulisi Mitättömyyden moisesta tapaturmasta oppineen, ettei korvapaketteja ole suussa kuljettaminen. Vaan ei. Heti kun leuat sen verran vetreytyivät, että sai napattua korvan suuhunsa, sen teki. Minun nuoruudessani - silloin missiaikoinani - ei korvapaketteja enemmälti harrastettu. Donitsit sipaistiin korviin ja se riitti kaltaiselleni fiinille puudelille, jolla ei käynyt mielessäkään kuljeskella korvat suussa. Lyödäänkö vetoa; jos Mitättömyyden korvakarvat sidottaisiin donitseilla, vietäisiin hetken kuluttua oudosti kakisteleva ötökkä ambulanssilla röntgeniin, joka näyttäisi vatsassa olevat vierasesineet - nuo donitsit.

Että tämmöistä tänne meidän huvikumpuun. Vaan ei ole helppoa Pussinperän Tildallakaan - lue vaikka hänen blogistaan (alhaalla oikeassa palkissa: Tildan merkkailuja).

Toivotan Sinulle hyvää viikonloppua,
Olga

P.S. Meistä kolmesta olen sietänyt helteitä parhaiten. Sydämeni on vahva. Ja lisäksi olen meistä ainoa, joka osaa ottaa rennosti ;-

Sunnuntaiaamuna sattunut korvapampulan takertuminen leukaan sai tosiaankin kipeän haaverin aikaiseksi. Eilen Säde ei pystynyt avaamaan suutaan juuri ollenkaan. Haukkuminenkin oli mitä ilmeisimmin mahdotonta. Juominen onnistui, ja pusuttelu. Tänään on ollut selkeästi parempi päivä. Aamulla maistui koirapuuro ja haukkuminenkin hoituu jo hienosti (että haukku voikin kuulostaa kauniilta musiikilta kun se on merkki toipumisesta). Lelut ja suuri aarre, avaimenperäni, saavat olla yhä rauhassa. Koska päivänSäteeni yleisolemus oli vielä aamullakin normaalia vaisumpi, katsoin lääkärikäynnin aiheelliseksi. 

Säde pörhälsi vastaanotolle jälleen häntä huiskien, ns. karmit kaulassa. "Hei kaikki ihanat ystäväni, mä tulin taas"...  Odotustilassa ihmisiä hymyilytti kun kysyttäessä vastasin käyntimme syyksi Säteen vaisuuden ja alakulon.

Lääkärin kliinisessä tutkimuksessa Säde ei aristanut poskilihaksia eikä painettaessa leuan aluetta. Mutta inahti kun lääkäri yritti avata leukoja. Myös oikean puoleinen leuan imusolmuke oli aavistuksen suurentunut. Säde sai viikon tulehduskipulääkekuurin, jota voi jatkaa toisenkin viikon jos tarpeen. Jos vielä senkin jälkeen on kipua tai poskeen tulee turvotusta, on aihetta ottaa lääkäriin yhteyttä. Lääkäri oli kuitenkin levollinen ja uskoo, että lääkekuuri yhdessä ajan ja mukavan yhdessäolon kanssa tekee Säteestä terveen. Kotiutusohjeen loppuun lääkäri oli kirjoittanut: "Pikaista paranemista reippaalle Säteelle!". Semmoinen Säde onkin. Reipas ja urhoollinen. Voi pientä miten jaksoi antaa kaikkensa sunnuntain näyttelyssä vaikka leukoihin on varmasti sattunut - ja kovasti. Miten ihmeessä saatoin olla ymmärtämättä, että näin kurjasti olivat ystäväni asiat.

Lääkärin määräyksestä Säde on seuraavat kuusi viikkoa missitehtävistään sairauslomalla. Ihan lääkärin allekirjoittaman todistuksen kanssa. Antidoping-sääntöjen mukaisesti kipulääkekuurin jälkeen tulee huilata kuukausi kaikesta kilpailemisesta. Tämä sopii Säteelle. Nyt hän voi keskittyä 100%:sti puutarhahommiin. Näin helteellä puutarhurin mieluisin homma on napsia sadetusruiskusta lentävää vettä. Samalla saa mukavan vilpoisan suihkunkin. Ja kuten kuvasta näkyy, kyllä leuat sen verran kunnossa ovat, että nämä vesisuihkuhommat hoituvat :)

Muuttukoon Säteelle määrätyn hoidon myötä alakulomme iloksi ja levolliseksi yhdessäoloksi. Meillä on vielä kolme kesälomapäivää jäljellä.

Hyvää mieltä puutarhasta -  kasvattamiini taimiin on puhjennut ensimmäiset kukat:

ahkeraliisa

daalia

kosmoskukka

ryhmäsamettikukka

... vaan mikähän ötökkä tätä apilanlehteä on käynyt maistelemassa?

Säde osallistui eilen Hämeenlinnan koiranäyttelyyn, jossa villakoirat tuomaroi Jurate Butkiene Latviasta. Minulle aivan uusi tuomarituttavuus. Säde voitti juniorluokkansa ja oli lopulta paras narttu 2! Avoimessa luokassa kilpaileva voittaja - josta sittemmin tuli myös rotunsa paras - vei sertifikaatin mutta Säde sai vara sellaisen. Arvostelu oli erinomainen: "Quality bitch. Very nice expression. Excellent topline. Nice angulations. Strong body. Very nice drive. Excellent coat".  Virven Ilmari voitti urosten juniorluokan ja sijoittui paras uros kilpailussa kolmanneksi kahden muotovalion jälkeen. Koska voittajauros tuli Venäjältä, se vastaanotti sertin ja näin myös Ilmari sai vara-sertin. Meidän juniorit menestyivät kerrassaan loistavasti. Olemme hyvin tyytyväisiä joskin hip-hurraa-hyppelyt jäivät tällä kertaa pomppimatta sillä...

Tällä kertaa mukanani ei ollut elämäniloa pursuava päivänSäde vaan Drama Queen, joka oli hyvin herkkänä kaikesta (paitsi Virvestä ja Ilmarista). Säteen aamu alkoi ikävästi. Tullessaan herättämään minua, Säde tapansa mukaisesti riehakoi iloisesti. Jostakin kumman syystä Säde sai napattua normaalista poikkeavalla tavalla sitomani korvapaketin suuhunsa niin, että leuat menivät korvalehden ja kumirenksun väliin. Säde kiljui ja hyppi hysteerisenä. Mielestäni sain irrotettua ansan leuoista silmänräpäyksessä. Mutta Säteen päivä oli piloilla. Ja minun myös, sillä koen, että Säde luulee minun aiheuttaneen tuon kamalan tapahtuman ja siitä seuranneen kivun. Seuraan tilannetta; tänään epäilen, että leuat ovat venähtäneet ja suun avaaminen tekee kipeää. Venähdyksen jälkeen toinen päivä on aina ensimmäistä kurjempi. Hampaat Säde antaa katsoa, ei myöskään arista kuonoa eikä leukoja.

Pomppuinnon lamaannutti myös epäinhimilliset mittasuhteet saanut helle. Kuten tutut tiedätte, helteensietokykyni on olematon. Kyse ei ole siitä, pidänkö vai enkö pidä kuumuudesta vaan siitä, että elimistöni ei yksinkertaisesti kestä hellettä. En ihmettelisi, jos joku olisi eilen huvittuneena miettinyt minunkin olevan varsinainen Drama Queen, kun istuin lähes tajuttomana tuolissa (samaan aikaan kun viereisissä teltoissa supsuteltiin ja saksittiin kilpakumppaneita vimpan päälle esiintymiskuntoon) ja huiskuttelin ilmavirtaa kuvassa näkyvällä, japanilaiselta yorkkituttavaltani saamallani pelastuksella. Tein päätöksen harkita kerran jos toisenkin, lähdenkö näyttelyyn jos säätiedotus lupaa hellelukemia. Ei monituntinen oleilu kuumuudessa voi koiristakaan mukavalta tuntua.

Mennessäni hakemaan tuomariteltasta Säteen arvostelua, minulle tuntematon kilpakumppanimme onnitteli meitä vara-sertistä (- kiitos hänelle vielä kerran). Helteen turruttamana taisin kiittää häntä, tuumailla jotakin vara-sertistä ja todeta, ettei tämä päivä ollut meidän päivämme. Toivottavasti en antanut käsitystä, ettei päivä ollut siksi meidän kun Säde ei voittanut. Sanoisin, että suloisen Säteen sijoitus oli iloinen, odottamaton ja kerrassaan uskomaton yllätys. Kaiken yllä kuvatun jälkeen! Pieni urhoollinen puudeli, joka jaksoi kaikesta huolimatta säteillä.

Iso kiitos Virvelle kauniista trimmistä ja tsempityksestä. Ilmarille hyväntuulisesta seurasta. Tealle ja Filonalle kannustuksesta ja onnitteluista; ne merkitsivät meille paljon.  Helteen pehmittäminä emme jaksaneet kaivaa kameroita laukuista ja näin näyttelypäivän tunnelmakuvat jäivät ottamatta.

Ryhmäkehässä tämän hetken voitokkain villakoira, musta kääpiöuros muuten sijoittui toiseksi. Koiran meno oli upeaa katseltavaa. Kunniaksi rodullemme.

P.S. Miten ensimmäinen juoksu- tai sitä edeltävä aika on näkynyt narttujenne käytöksessä? - kysyy nimimerkki: drama-queen-talossa

Vihdoinkin tuntuu lomalta. Näinhän se usein menee, että vasta toisella lomaviikolla puhkeaa lomafiilis kun väsymys on nukuttu ja kireys lauennut.

Viime viikon koleus ja rankkasade veivät joitakin ruukkuihin istuttamistani pienistä kukantaimista. Vaan tällä viikolla meitä hemmotellut aurinko ja lämpö ovat tehneet hyvää puutarhalle. Pionit ovat avautumassa.

- Hetki puutarhassa -

Vitsikäs hyväntuulen daalia

Vielä tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä ennen kuin kosmoskukka kukkii...

mutta ryhmäsamettikukat syttyvät ihan pian loistoonsa

Tämän vuoden uusi perenna "Wiesenmargerite", joka kasvaa noin 25 cm korkeaksi. Korkeuteensa nähden se kukkii suurin kukkasin. Nuput antavat toivoa runsaasta ja pitkäaikaisesta kukinnasta. Tykkään erityisen paljon päivänkakkaramaisista kukista.

Naapurini kertoi eilen aamulla kohtaamastaan luonnon ihmeestä. Hyvinvoiva kettu juoksenteli taloyhtiömme pihassa! Hieman se oli vaikuttanut hämmentyneeltä. Kenties siksi, että pihaan eksyttyään on tiiviiden tiiliaitojen sisällä ja jos portit ovat olleet kiinni, ei poispääsyä ole muualta kuin sieltä, mistä on pihaan tullutkin. Kyllä naapurini oli vaikuttunut vaikka cityketut eivät harvinaisuus olekaan. Meilläpäin en kylläkään ole kettuhavainnoista aiemmin kuullut.

Vaan mitkäs ne olivatkaan siilin luonnollisia vihollisia? Mitä aiheesta kerrotaan keväällä ilmestyneessä, jokaisen luonto- ja eläinystävän käsikirjastoon kuuluvassa Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito -kirjassa? "Villien eläinten joutuessa etsimään ravintoaan yhä laajemmalta alueelta, ne ovat enenevässä määrin siirtyneet lähiöihin, kaupunkien laitamille ja jopa keskustoihin. Luonnollisista vihollisista on tullut jo kaupunkilaissiilien uhka ----- Vain muutamat siilin kanssa rinnakkain elävät lajit pystyvät tappamaan siilejä ravinnokseen. Sellaisia ovat ketut, mäyrät ja isot petolinnut --- Kettu turvautuu siilin saalistuksessa nopeuteensa, se puraisee siiliä päähän ennen kuin siili ehtii kerän sisälle turvaan." Voi ei!

Tänään iltakävelyllä tapasimme Säteen kanssa iloiseksi yllätykseksemme Evan ja Ljuban.  Jatkoimme matkaa yhdessä, kesäisessä illassa rupatellen
ja luontoa ihaillen. Evalla oli mukanaan hieno ammattilaistason kamera.

Ljuba, tuo viipurilaisemigrantti, on herttainen ja kiltti. Mutta oman arvonsa tunteva. Tarkoittaa siis sitä, ettei kaiken maailman mitättämien räkänokkien 
tule häntä sinutella. Ei ennen kuin sinunkaupat on tehty. Ja noista kaupoista päättää Ljuba - jos aihetta on. Kurittomat Ljuba laittaa äänekkäästi - mutta pehmeästi - ruotuun. Vaan harvoinpa Ljuban tarvitsee ääntään korottaa, siitä pitää huolen hänen synnynnäinen arvovaltansa, jota Sädekin ymmärsi kunnioittaa pitämällä Ljubaan kunnioitettavan hajuraon.

Ljuba ajattelee: "Älä sinä mitättömyys kuule yritäkään kuvittella itsestäsi liikoja kun et elämästä vielä mitään tiedä". 
Säde miettii: "Että osaakin olla tosikko! Tuommoisiako kaikki keski-ikäisen tädit ovat...".

Ei no, tuo kuva ei kerro ihan koko totuutta. Suuren osan matkaa Ljuba kulki aavistuksen edellä ja Säde hyvin polleana perässä. Selvästikin Säde toivoi, että kaikki hänen riehakaverinsa tulisivat vastaan ja näkisivät, että Ruhtinatar Ljuba on hänen ystävänsä ja suojelijansa. Ja tietenkin Säde olisi huikannut kulmakuntamme nuorisolle, ettei kannata tulla Ljuban lähelle kun Ljuba ei tykkää mitättömistä räkänokista .

Lenkin päätteeksi kotikalliollamme Ljuba heittäytyi selälleen pehmeään sammaleeseen ja kiehnäsi tassut kohti taivasta. Tämäkös Säteestä hauska juttu
oli. Ruhtinatar sammalhieronnassa ja mitättömyys juoksee riemusta hihkuen ympärillä. Eiköhän ruhtinatar vielä jonakin päivänä sinunkauppoja ehdota
ja opasta oikeiden koirien tavoille.

"Mikä kumma tuo on? Annahan kun pistän pääni tästä verkon raosta sisään ja katson tarkemmin..."

"Ahaa, sinäkös se siellä. En ollut aluksi tuntea sinua, naapurini, kun olet muuttanut aitauksesi uuteen paikkaan".

Tapasimme lenkillä myös yksivuotiaan paimenkoiran.  Minulle aivan uusi ja tuntematon rotu, jota en tietenkään nyt muista. Semmoinen kohtuullisen pitkäkarvainen ja aavistuksen keskikokoista isompi luppakorva. Kun kaksi yksivuotiasta kohtaa... Kun omistaja vakuutti, että tämä isompi kaveri osaa leikkiä tosi nätisti pienempien kanssa, rohkenin päästää Säteen vauhtiin. Voi sitä iloa, vauhtia ja mustikkapuskien kahinaa. Säde tietää, että sen minkä koossa häviää, sen nopeudessa voittaa. Jälleen kerran kuulimme ihmettelyä, kuinka nopea Säde on. Hän tosiaankin on. Nopea käänteissään ja vauhdissaan. Vielä emme ole voittajaa tavanneet. Säteen mielestä tämäkin kaveri kupsahti kesken leikin maahan läähättämään. Kaveri oli kyllä tosi söötti. Siis muutoinkin kuin siksi, että osasi upeasti leikkiä pienempänsä kanssa.

 


Terveisiä Ljuballe. Enkös osannutkin Teitä hienosti kunnioittaa ja arvokkaasti seurassanne esiintyä? Eivät ole Kuningattaren opit hukkaan menneet. Ja eikös vaikka, minussa on kyllä potentiaalia... Teidän ystäväksenne. Iltakävelyämme muistellen, Teitä Sydämellisesti tervehtien, Prinsessa Säde naapuristanne

Olga - tänään tasan 15v. 4 kk - steppailee...

Oho, näin aluksi. Blogipohja vaihtui. Painoin vain jotain näppäintä ja näin kävi. Olkoon toistaiseksi, kunnes taas painan näppäintä.

Säde on tervehtynyt ja palannut melkein normiruokavalioonsa. Muuten melkein, paitsi että lusikkaruokailu jatkuu yhä (kts. kommentit 15.6.).
Siitä taisi tulla tapa. Kasvattaja lupasi lähettää Säteelle kultalusikan.

Tänään on ollut kiva kesäsää. Olemme viettäneet lähes koko päivän ulkona.

Kukkivatkohan pionit juhannuksena?