iloinen tanssityttö Olga 15,5 v. (oik.)
enkelikoirani Oliver 30.5.1997-10.12.2006 (vas.) ja Pikku-Mimosa 4.1.1990-18.3.2007 (edessä)

Olga ja hänen enkelipoikansa Oliver

Kuvat Studio Marita Kienanen

"Olen jo ihan lääpälläni tähän pieneen marakattiin t. Eva"
                                                                                                    kuva Eva Date

Ystävät, tunnustan suoraan, että tämä ensimmäinen yhteinen päivämme on ollut tunteiden vuoristorataa. Pikkuruinen ystävämme Luna on itse täydellisyys. Niin söötti ja iloinen. Reipas ja pelkäämätön. Kuunteleva ja hoksaava. Lempeä pusuttelija. Tosiaan. Kuin pieni suloinen leikkikoira.

Mutta pienen suloisen ulkokuoren ei pidä antaa hämätä. Hänen Suuruutensa on aito terrieri. Ja  Säde ei kuulu hänen suosikkeihinsa. Pörinä alkoi jo lentokentällä, jatkui illalla kotona ja yltyi tänään suoranaisiksi hyökkäyksiksi. Tilanteet olivat ahdistavia ja myös sellaisia, joita en tule jatkossa hyväksymään. Niin kokeneena koiraihmisenä, oikein kouluja käyneenä, kun olen itseäni pitänytkin,  jouduin myöntämään, etten tiedä mistä tässä tarkkaan ottaen on kyse. Kyllä, resurssipulasta, mutta mistä tarkalleen. Ja miten minun tulisi toimia. Tiedän, että nyt jota kuta hymyilyttää. Onhan kyseessä nippa-nappa 2kg:n kokoinen olento, joka terrorisoi hellämielistä koirakaveriaan. 

Kuningattaren vankkumatonta arvovaltaa.
Eipä ole käynyt tirriäisellä mielessä käydä Olgalle haistettalemassa.  kuva Eva Date

Väsyneenä, päivän päätteeksi, kirjaan seuraavaa:
- Luna on pallo-/leluhullu. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun Luna saa lelun, muu maailma katoaa. Hetkestä toiseen lelun kanssa touhuaminen tai lelun tuijottaminen vie pienen mielen ylikierroksille ja elimistön stressitilaan. Kaikki lelut on nyt kerätty kaappiin. Vasta nyt Luna voi keskittyä uuteen elämäänsä.
- Luna on asunut viimeisten kolmen kuukauden aikana kolmessa perheessä. Sen alkuperäisen perheen lisäksi. Stressaisiko sinua? Kävisikö mielessäsi, että on ehkä syytä pitää puolia ja yrittää varmistaa paikka auringossa.
- Kuka tietää millaisia kokemuksia Lunalla on töyhtöpäisistä mustista puudeleista.
- Luna on terhakka terrieri, joka juuri nyt on varmasti hyvin väsynyt.
- Tämä oli yhteisen elämämme ensimmäinen päivä. Ja kun katson jalkoihini, näen kolme pientä nukkuvaa koiraa. Vierekkäin, omissa pedeissään. Tämmöinen levollisuus ei kai olisi mahdollista jos ilmassa olisi maailmanlopun meininkiä, eihän?
- Huomenna on uusi päivä.

My darlings...

Juuri kopasta otettuna, lentokummin sylissä tänään klo 18.00.
Ihailijoita riitti  ympärillä. Kiitokseksi Luna pusutteli kaikki.

Hän on saapunut kotiin! Jos kuvittelet, että Hänen Suuruutensa on pieni surkea olento, erehdyt. Hän on kaksi kiloa täyttä tärinää, pörinää ja vauhtia. Hän on Suurenmoinen Persoona, jolla on tahtoa ja sisua. Eli luonnetta! Luulenpa, että olemme saaneet kaipaamamme turvallisuuspäällikön ;-)  Kuten alle olevista kuvista voitte todeta; Luna oli heti kuin kotonaan. Välillä on täytynyt muistuttaa, että myös me asumme täällä. Ja itseasiassa, olemme asuneet jo ennen häntä.

Tämä keijumainen olento rakastaa leikkimistä. Hän sukeltelee lelukopissa ja ilakoi uusien lelujen keskellä kuin pieni lapsi lelukaupassa. Hänen häntänsä heiluu taukoamatta ja hän jakelee miljoonia suukkuja. Sinulle ja minulle. 

Päivä on ollut meille kaikille onnellisen raskas. Luna on lähtenyt Espanjan kodistaan jo aamuvarhaisella. Lentänyt Kööpenhaminen kautta Helsinkiin. Uusia ihmisiä, tuoksuja, koiria, lunta. Uusi perhe. On aika sammuttaa valot ja käydä unten maille. Huomenna jatkuu toisiimme tutustuminen :)

Ovatko nämä kaikki lelut minun?

Näitä leluja on aika paljon...

Yes! Pallo! Mä rakastan palloja. Itseasiassa olen pallohullu!

Pallo, pallo, palloooo... mun punainen palloo-ooo...

Ai minkä kokoinen olen? Niin Suuri, ettei Säde uskalla katsoa minuunpäin.

Se olisi mukavaa. Mennä nukkumaan. Hyvää yötä!

Olipa kerran pikkuruinen koira nimeltään Luna (kuu). Kenties pieni syntyi Espanjassa toivottuna ja sai kodin odotettuna perheenjäsenenä. Aivan kuten sinun ja minun koirat. Sitten tapahtui jotakin selittämätöntä. Nuori Luna joutui espanjalaiseen koiratarhaan. Haettiinko Luna pois perheestään, vai hylättiinkö Luna laiminlyötynä. Tätä tarina ei varmaksi kerro. Tarhan johtajatar vei Lunan kotiinsa; hoiti ja huolehti tästä keijumaisesta olennosta. Ja toivoi, että suomalainen Westin pariskunta etsisi Lunalle turvallisen kodin Suomesta. Satu ja Jon West halusivat ottaa Lunan luokseen koirien turvakotiin. Viedä tämän ihotulehduksesta kärsivän pikkukoiran tutun eläinlääkärin tutkittavaksi ja aloittaa säännöllisen lääkitsemisen.

Eräs suomalainen eläinten ystävä oli jo vuosikausia seurannut säännöllisesti suomalaisvoimin ulkomailla toimivien rescuekoirajärjestöjen nettisivuja. Miksi niin monet koirat tulevat oman ihmisensä hylkäämiksi, jopa pahoinpitelemiksi. Järjestöjen sivuilla esiintyvien koirien katseet pysähdyttävät. Vaikka monet koirista ovat jo menettäneet toivonsa, voi niidenkin tyhjistä katseista vielä löytää kaipuun ihmisen lähelle. Turvaan. Vaatii tietynlaista luonnetta ja arvomaailmaa, että voi ohittaa nämä tuntevat olennot ja keskittyä vain omiin mielitekoihin. Jopa joutavuuksiin.

Eräänä päivänä tämän eläinten ystävän sydämessä tapahtui jotakin. Hän katsoi Espanjan Kulkukoirat ry:n sivuilla pientä, hieman pikku-Mimosaa muistuttavaa koiraa - Lunaa - ,eikä voinut enää kulkea ohi. Joka ilta, kuukauden ajan, tämä ihminen kävi yhdistyksen sivuilla ja toivoi löytävänsä Lunan kuulumisia. Ilta illan jälkeen ihminen tunsi yhä voimakkaammin, kuinka tämä pieni koira on osa Suurta Suunnitelmaa. Sielu puhui, ego vaikeni. Adoptioprosessi kirjallisine kysymyksineen, puhelinhaastatteluineen ja yhdistyksen edustajan kanssa käytyine pohdintoineen käynnistyi. Ihminen suoriutui `testeistä´; hänen todettiin täyttävän Lunan adoptiovanhemmuudelle asetetut kriteerit ja voivan myös tarjota Lunalle sopivat olosuhteet.

Hetken aikaa tuo ihminen kuvitteli olevansa laupias. Tuo egoistinen illuusio murentui samantien kun ihminen sai kuulla Lunan tarinan ja sen, kuinka tuo laiminlyöty olento on jaksanut kaiken kokemansa jälkeenkin säilyttää ilon ja uskon ihmisiin. Tuon puhelun aikana ihmisen sielu muistutti, kuinka keskuudessamme - lähellä tai hieman kauempana - elää ja tulee aina elämään niitä, joista meidän muiden on pidettävä huolta. Sitä kutsutaan empatiaksi, rakkaudeksi ja vastuullisuudeksi. Ei ihminen auttaessaan ole antaja, vaan saaja. Ehkä olen lapsenuskoinen, kun yhä edelleen jaksan uskoa, että lopulta hyvä voittaa pahan. Antaminen ahneuden. Ei elämän arvoa mitata saavutuksilla, eikä hyvän elämän oikeutusta lunasteta syntyperällä.

Me saamme ensi maanantaina uuden perheenjäsenen. Turvakodin pikkuruinen Luna lentää Suomeen lentokumminsa käsilaukussa. Kiitos Satu kun luotit Lunan minulle. Odotamme sinua, Luna, luoksemme juuri sellaisena kuin olet. Toivon, että pystyn tarjoamaan sinulle kaiken sen hyvän, jonka tarvitset. Rukoilen, että jaksat säilyttää ilon, jonka olet syntyessäsi saanut ja viihdyt luonamme elämäsi loppuun saakka.

Minulla ei ole Lunasta kuvia, joita voisin  nyt näyttää. Sen sijaan haluan tarjota elämyksen espanjalaisen Monserrat Caballen seurassa. Samalla kun kuuntelet yhtä hänen esittämistään lempikappaleistani "Hijo de la luna", toivon, että luet  Vaari Viisaan tarinan.

Suomessa lemmikkejä hylätään yhä useammin sosiaalisten ongelmien takia.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry otti viime vuonna hoitoonsa 455 avun tarpeessa olevaa lemmikkieläintä. Tämä tarkoittaa lähes kahta eläintä jokaisena arkipäivänä vuoden ympäri. Yhä useamman hylätyn lemmikin taustalta löytyy taloudellisen taantuman aihettamaa hätää ja omistajien päihdeongelmia.

HESY:n hoiviin päätyy paitsi löytöeläimiä, myös niin sanottuja sosiaalitapauksia, eli sellaisia eläimiä, joiden omistajat eivät enää kykene hoitamaan lemmikkejään esim. mielenterveys- tai päihdeongelmien takia tai joiden omistaja on kuollut, joutunut hoitolaitokseen tai vankilaan. Viime vuonna eläimistä melkein kolmannes joutui kodittomaksi eläinsuojelullisista tai sosiaalista syistä eli omistajien ongelmien takia. Loput olivat hylättyjä eläimiä.

- Lähde: Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n tiedote 29.1.2010

Kävin eilen ulkoilemassa jäällä. Pitkästä aikaa. Vaikka aurinko paistoi, jähmetyin silti ihan jääpuikoksi. Piti palata samantien kotiin.

Kotimatkalla tapasin kaverini, jotka aina kotini ohi kulkiessaan vetävät portista pihaamme - luokseni. Soittavatkin aina silloin tällöin ovikelloamme ja voi riemuani kun ovi avataan.

Tässä ovat kaverini. Oikealla suuri idolini, viipurilainen Ljuba ja vasemmalla hymyilee Eva. Heidän välissään Rubino ja Lucia. He tulevat Espanjasta.  Vaan katsopa kuinka hienot talvivarusteet heillä on. Fleecehaalarit, talvikengät jokaisessa tassussa (tekee yhteensä 12 töppöstä) ja espanjalaisilla lisäksi fleecen alla villakerrastot ja päässä tupsulliset villapipot, jotka suojaavat heidän herkkiä korvalehtiään paleltumiselta. Mikäs heillä ulkoillessa kun on asialliset välineet.
 

Toista se on minulla. Ja sen kyllä huomaa Evan napsaamasta  kuvasta;  hytisen niin, että hampaat kalisevat. Pieniä prinsessoja ei ole tehty pakkasenkestäviksi. Suunnittelen muuttoa talveksi Espanjan aurinkorannikolle.

Terkut
Säde

P.S. Evan, Ljuban, Lucian ja Rubinon blogista löytyy maailman ihanimpia kuvia - istu, ihaile ja huokaile!

 

Tyttärentytär laittoi nettiin kuvan itsestään puolipukeisena alusvaatemallina. Seuraavana aamuna pörhälsi ovesta sisään Kuninkaallisen Suvun Päämies, tuon tyttärentyttären vaari Charlie. Vaari oli erittäin huolissaan tyttärentyttären kunniallisuudesta ja wanhan suvun maineesta. Paljon olikin vaarilla asiaa -  opiksi ja ojennukseksi .

Charlie-vaari 11v. 3kk ja hänen tyttärentyttärensä prinsessa Säde
(ja Olgahan on siis Charlien täti)

Huomatkaa vaarin yhä syvänmusta väri sekä iso ja vahva turkki. Isoisä, tai kotoisemmin vaari,  Charlie voi olla, mutta papaksi tätä tarmokasta pikkumiestä ei yksinkertaisesti voi kutsua. Eikä ole voinut kyllä kutsua vanhukseksi ketään muutakaan tämän suvun jäsenistä ainakaan ennen 12,5  ikävuotta. Olen saanut henkilökohtaisesti tuntea kuusi sukupolvea Säteen äidin puoleista sukua. Tämä suku näyttää elävän täyttä elämää aina 12 ikävuoteen, joka on jonkinlainen keski-iän ja vanhuuden rajapyykki. Charlie tosin taitaa siirtää tuota rajapyykkiä muutamalla vuodella ;-)

Sydämestäni toivon, että tämä wanha pikkuvillakoirasuku pysyy jatkossakin vastuuntuntoisten ja arvomaailmaltaan tasapainoisten ihmisten "käsissä". Ihmisten, jotka tuntevat - tai ainakin haluvat oppia tuntemaan - tämän linjan erityispiirteet ja ymmärtävän niiden aidon arvon. Sukuun on tullut vuosikymmenten aikana uutta verta, ja sitä tarvitaan jatkossakin. Tätä pidän tulevaisuuden haasteena; että löytyy jatkossakin taitoa etsiä juuri ne tähän linjaan sopivat uudet koirajäsenet. Ei riitä, että näemme kuvan kauniista koirasta tai näemme sellaisen näyttelyssä. Pitää tietää niin paljon. Ja arvokkain tieto on heillä, jotka ovat kasvattaneet lukuisia sukupolvia ja luoneet oman linjan.

 - Nyt tyttärentytär lähtee voimistelemaan agilitytunnille -