Olipa kerran pikkuruinen koira nimeltään Luna (kuu). Kenties pieni syntyi Espanjassa toivottuna ja sai kodin odotettuna perheenjäsenenä. Aivan kuten sinun ja minun koirat. Sitten tapahtui jotakin selittämätöntä. Nuori Luna joutui espanjalaiseen koiratarhaan. Haettiinko Luna pois perheestään, vai hylättiinkö Luna laiminlyötynä. Tätä tarina ei varmaksi kerro. Tarhan johtajatar vei Lunan kotiinsa; hoiti ja huolehti tästä keijumaisesta olennosta. Ja toivoi, että suomalainen Westin pariskunta etsisi Lunalle turvallisen kodin Suomesta. Satu ja Jon West halusivat ottaa Lunan luokseen koirien turvakotiin. Viedä tämän ihotulehduksesta kärsivän pikkukoiran tutun eläinlääkärin tutkittavaksi ja aloittaa säännöllisen lääkitsemisen.
Eräs suomalainen eläinten ystävä oli jo vuosikausia seurannut säännöllisesti suomalaisvoimin ulkomailla toimivien rescuekoirajärjestöjen nettisivuja. Miksi niin monet koirat tulevat oman ihmisensä hylkäämiksi, jopa pahoinpitelemiksi. Järjestöjen sivuilla esiintyvien koirien katseet pysähdyttävät. Vaikka monet koirista ovat jo menettäneet toivonsa, voi niidenkin tyhjistä katseista vielä löytää kaipuun ihmisen lähelle. Turvaan. Vaatii tietynlaista luonnetta ja arvomaailmaa, että voi ohittaa nämä tuntevat olennot ja keskittyä vain omiin mielitekoihin. Jopa joutavuuksiin.
Eräänä päivänä tämän eläinten ystävän sydämessä tapahtui jotakin. Hän katsoi Espanjan Kulkukoirat ry:n sivuilla pientä, hieman pikku-Mimosaa muistuttavaa koiraa - Lunaa - ,eikä voinut enää kulkea ohi. Joka ilta, kuukauden ajan, tämä ihminen kävi yhdistyksen sivuilla ja toivoi löytävänsä Lunan kuulumisia. Ilta illan jälkeen ihminen tunsi yhä voimakkaammin, kuinka tämä pieni koira on osa Suurta Suunnitelmaa. Sielu puhui, ego vaikeni. Adoptioprosessi kirjallisine kysymyksineen, puhelinhaastatteluineen ja yhdistyksen edustajan kanssa käytyine pohdintoineen käynnistyi. Ihminen suoriutui `testeistä´; hänen todettiin täyttävän Lunan adoptiovanhemmuudelle asetetut kriteerit ja voivan myös tarjota Lunalle sopivat olosuhteet.
Hetken aikaa tuo ihminen kuvitteli olevansa laupias. Tuo egoistinen illuusio murentui samantien kun ihminen sai kuulla Lunan tarinan ja sen, kuinka tuo laiminlyöty olento on jaksanut kaiken kokemansa jälkeenkin säilyttää ilon ja uskon ihmisiin. Tuon puhelun aikana ihmisen sielu muistutti, kuinka keskuudessamme - lähellä tai hieman kauempana - elää ja tulee aina elämään niitä, joista meidän muiden on pidettävä huolta. Sitä kutsutaan empatiaksi, rakkaudeksi ja vastuullisuudeksi. Ei ihminen auttaessaan ole antaja, vaan saaja. Ehkä olen lapsenuskoinen, kun yhä edelleen jaksan uskoa, että lopulta hyvä voittaa pahan. Antaminen ahneuden. Ei elämän arvoa mitata saavutuksilla, eikä hyvän elämän oikeutusta lunasteta syntyperällä.
Me saamme ensi maanantaina uuden perheenjäsenen. Turvakodin pikkuruinen Luna lentää Suomeen lentokumminsa käsilaukussa. Kiitos Satu kun luotit Lunan minulle. Odotamme sinua, Luna, luoksemme juuri sellaisena kuin olet. Toivon, että pystyn tarjoamaan sinulle kaiken sen hyvän, jonka tarvitset. Rukoilen, että jaksat säilyttää ilon, jonka olet syntyessäsi saanut ja viihdyt luonamme elämäsi loppuun saakka.
Minulla ei ole Lunasta kuvia, joita voisin nyt näyttää. Sen sijaan haluan tarjota elämyksen espanjalaisen Monserrat Caballen seurassa. Samalla kun kuuntelet yhtä hänen esittämistään lempikappaleistani "Hijo de la luna", toivon, että luet Vaari Viisaan tarinan.